Minua häiritsee, kun tuntuu että en osaa ratkaista asiaa, joka minua askarruttaa.
Asia tuli taas eteeni kun olin pelaamassa tennistä tuttuni kanssa, ja hän rupesi juttelemaan erään toisen kulttuurin tavoista tehdä töitä. He kuulemma eivät tiedä oikeasta työnteosta mitään, kun tulevat aamulla yhdeksän jälkeen, ja kun heillä esimerkiksi on palaveri muualla, he lentävät edellisenä iltana, jotta eivät joudu heräämään kukonlaulun aikaan. Mietteissäni (kun muistan miten poikki olin usein lentäessäni aamuvarhaisella Muncheniin (herätys viiden aikaan) ja iltakoneella takaisin (kotona n puoli 12) ja aamulla töihin taas virkeänä ja tätä viikottain) kommentoin vain puoliajatuksissani, että ehkä se pidemmällä tähtäimellä on yhteiskunnalle edullisempaa, kun ihmiset eivät sairastu ja väsähdä, kun pitävät puolensa; hän siihen tietysti ihan oikeutetusti että "who cares", hänen ja yleensäkin yritysten tavoitteena on tuottaa sijoittaille mahdollisimman suuri tuotto ja arvostelemallaan tavalla toimiminen ei ole kannattavaa liiketaloudessa vaikka yhteiskunnassa olisikin järkevää. Eikä olisi sijoittajia jos ei olisi tuloksellista toimintaa. Niin.
No tämä nyt jäi sitten pyörimään päähäni. Miten voi olla että meillä on eri tavoitteet liike-elämässä ja yhteiskunnassa? Kuka pyörittää ja mitä? Miten kauan? Kenelle tämä maailma on olemassa?? Ja toisaalta myös että jos me suomalaiset olemme niitä jotka tekevät näitä ylipitkiä päiviä ja jotkut muut eivät, olemmeko me niitä järkeviä?
Ja onko niin että esimerkiksi intialaiset ja kiinalaiset tulevat viemään meidän kaikkien työpaikat ja yrityksetkin, kun suostuvat tekemään töitä meidän mittapuulla epäinhimillisen paljon, vielä enemmän kuin suomalaiset työn sankarit? Eivätkö he sairastu? Vai heijastuuko tässä joku superraadollisuus ajattelumallina, että heitähän on niin paljon, että aina tulee uusia tilalle. Ja yhteiskunnalle ei maksa mitään intialaisen burn-out?
Hassujako ajatuksia?
Onko mahdotonta pyörittää yritystä yhteiskuntavastuullisesti ja olla kannattava silti? Olisiko mahdollista että riittävän moni ihminen ääneistäisi jaloillaan, kun olisimme tekemisissä epäinhimillisten arvojen ja vaateiden kanssa? Entä miten yritys voisi olla silti menestyvä vaikka huomioisi inhimillisyyden arvoissaan ja jatkuvuuden työllistämispolitiikassaan, eikä vain toimisi lyhytjänteisesti kvarttalitalouden mukaan? Että voisiko yritys olla jättimenestys erilaisella arvopohjalla? Vai onko se aina tuloksesta pois? Ja kuolema yritykselle.
Tätä minä nyt ihmettelen. Ehkä olen utopistinen ja hölmö, kun uskon että ratkaisu voisi olla jossain ihan meidän ulottuvillamme. Itse kun en jaksa uskoa enää vanhaan oravanpyörämeininkiin ja meitä on tosi monta sellaista hölmöä jo. Jotain siitä varmasti seuraa.
Ja ihmiset ovat ihmisiä, oltiin missä päin maailmaa hyvänsä. Ja inhimillisiä sellaisia.
