No, itselläpä sattui eilen seuraavanlaista:
Olin pelaamassa tennistä kuukauden tauon jälkeen, ja jostain syystä tuo niin rakastamani laji on viimeisen puolen vuoden aikana takkuillut ihan tosissaan noissa kevyissä kilpailutilanteissa. Olen ruvennut puristamaan mailaa ja huonolla menestyksellä tietenkin. Olen miettinyt pääni puhki että mistä tässä on kyse; onko minussa vielä niin paljon egoa kuitenkin jäljellä, että en pysty häviämään? Vai mitä ihmettä? Omasta mielestäni olen luopunut egon ohjauksesta mitä suurimmassa määrin ja siitä hyvin iloinen. Miksi se sitten tässä vielä olisi issue? En oikein itsekään ostanut sitä asian selitystä, mutta ihmettelinpä vain että mikä juttu tässä nyt yrittää nostaa päätään. Ja toisaalta että miksi en pärjää paremmin kun ikäänkuin kaikki eväät ovat olemassa. Jokin mätti koko yhtälössä.
No eilen oli sitten taas cuppimatsi, ja minulla oli 3 peräkkäistä palloa mahdollisuus voittaa matsi pitkästä aikaa. No töpeksin, siis TODELLA töpeksin ne kaikki, ja hävisin matsin. Taas mietin aivan pää kuumana, kuului vaan surinaa. Kunnes jostain kuului hiljainen ja vaativakin ääni että "jos vain pystyisit näyttämään tai tekemään parhaimpasi, nousisit todella kohisten rankingissa", josta seurasi toinen ajatus että "pitäisi pystyä yltämään parhampaansa", ja vielä että jos en tähän pysty, en nouse vaikka näin miten mielestäni "kuuluisi" olla.
HALOOOO!!!! Miltä tuntuu mennä otteluun toisensa jälkeen siten, että "PITÄÄ PYSTYÄ YLTÄMÄÄN parhaimpaansa". Minä, joka jo opetan ajatuksen vaikutuksia tunteisiin ja toimintaan, kannan siis tuollaista ajatusta. Pelaanko silloin parhaimmillani? No en taatusti. Onko silloin hauska ja rento pelata? No ei todellakaan. Pärjäänkö tai voitanko silloin? Todennäköisesti en.
Voisinko kenties mennä seuraavaan peliin (ja mihin tahansa tilanteeseen, siitä puhumattakaan) siten että olen hyvä ja riittävä juuri sellaisena kuin olen. Ei pidä yltää mihinkään, voi olla sellainen kuin on ja varsin hyvä todennäköisesti sittenkin. Tai vaikkei edes hyvä, wau mikä ajatus ??? Kyllä on ollut piilossa tuo ajatusrakennelma oman mielen syövereissä, jotain vanhaa kasvatuksen jäännettä, kun ei ole aiemmin missään yhteydessä ulos pulpahtanut, mutta tuossa se tuli, varkain sain sen ulos. Tosin yli puolen vuoden aktiivisen kärvistelyn jälkeen!
Ja tästä on helppo jatkaa kun sen on kerran tiedostanut. Muuttamalla ajatustani pystyn muuttamaan sisäisen ilmapiirini. Ihanaa, kiitos eilinen häviö! Löysin jotain suurenmoista.
Ei minun ainakaan pidä mitään. Kannattaa varmaan pelata rennosti ja sitä kautta hyvin. Kuten tehdä kaikkia muitakin asioita joissa haluan ja valitsen pärjätä. Piste.
