Maailmanloppu 2012

Shamanismi uskoo että maailmanloppu tulee vuoden 2012 lopulla, tarkalleen itse asiassa 21.12.2012.

Shamanismi on ikivanhaa viisautta ajalta, jolloin elettiin luonnon ehdoilla ja luonnon kanssa sopusoinnussa. Tätä on mm amerikanintiaanien maailmankuva ja parantamismenetelmät, joista allekirjoittaneellakin on omakohtaisia vahvoja kokemuksia.

Mutta siis mikä loppuu? Ehkei kuitenkaan maailma kokonaan, mutta voisiko joku tässä tämän hetken mielettömyydessä olla merkki jonkun loppumisesta ja uuden alkamisesta?

Mitä tai ketä nykymeno palvelee? Mitä tässä oikein tapahtuu ja kenen hyväksi; kuka pyörittää ja mitä: velkakriisit, lomautukset, irtisanomiset, kvarttaalitalous, kulutuksen järjetön kasvu, kasvihuoneilmiöt, luonnonkatastrofit, näitä voi luetella kuinka paljon vain.

Viisaudessaan nämä mm perun vuoristosta tulevat näkijät ovat jo aikaa sitten ennustaneet tarkalleen mm tosi kuumat 2 edellistä kesää, suuret luonnonmullistukset aasiassa, taloudellisesti turbulenssit tarkalleen jne. Voisiko olla että he ovat nähneet senkin, miten ihmiset alkavat henkisesti luhistumaan oravanpyörissään ja etsimään jotain uutta tilalle? Ja jos siitä tulisi maailmanlaajuinen liike?

Voisiko sitä tavallinenkin ihminen olla niin optimistinen, että uskoisi, että henkistyminen ja kohtuullistaminen olisi yhä suuremman joukon maapallon ihmisiä tahto? Ajatellaanpa hetki mitä se voisi tuoda meille.

Työtä niin että on hyvä olla; vapaa-aikaa niin paljon että on hyvä olla. Aikaa ihmissuhteille, toisille, pysähtymiseen, kuuntelemiseen, toisen auttamiseen ja huomioimiseen. Aikaa elää niin että voi sanoa että on elänyt. Aikaa määrittää itse, sisältä käsin, oma tekemisensä.

Olen miettinyt aika paljon sitä, miten pystyisin hyödyntämään kuitenkin todella pitkän ja suhteellisen kattavan näkemykseni globaalista kvarttaalitalousmaailmasta ja käyttää sitä hyväkseni niin että voisin luoda jotakin uutta, kestävää kehitystä ylläpitävää. Puhuin yhden viisaan (ja hauskan!) kapuaystäväni kanssa siitä, että vain rakenteita muuttamalla voimme muuttaa yhteiskunnan ja maailmantalouden mekanismeja. Mitä ne rakenteiden muuttamiset voisivat olla?

Voisivatko ne mikrotasolla olla ainakin luomun ja lähialueiden suosimista; perheyritystyyppisen busineksen perustamista ja pyörittämistä, jossa ihmiset ovat voimavara toisilleen ja myös yritykselle, ja hankalien aikojen yli mennään hyvien aikojen tuloilla, ei niin että jos tulos onkin vain 250 miljoonaa kolmensadan miljoonan sijasta niin irtisanotaan heti; vaihtoehtoisten energiamuotojen ymmärtämistä ja tukemista; kohtuullistamista omassa kulutuksessa joka suhteessa; hurraa-huutojen antamista siinä kohtaa kun suomalainen on patentoinut hiilidioksidin muuttamisen luonnonmukaiseksi materiaksi kiven ja veden avulla; ylläpitämällä pelottomuutta muutoksen kohtaamisessa; ja rohkeutta puhua näistä asioista.

Ensimmäinen mikrotekoni on ainakin ajatus auttaa muita jos joku tarvii apua oman elämän suunnan etsimisessä. Voiko monesta mikroteosta jonain päivänä tulla makrovaikutus? Sitä miettiessä teen ainakin mikrotekoja!

Calling for humanity. Sitä se ainakin on.

Itsensä rakastamisen tärkeydestä

Minä olen oikeasti valaistunut viimeisen kuukauden aikana. Tuntuu kuin kaikki kokemukseni ja oppimani olisi kulminoitunut nyt tähän, ja viimein jotain on iskostunut tajuntaani. Onpa se ollut vaikeaa. Tai ainakin olen tehokkaasti hiljentänyt kaikki omat pyrkimykseni aiemmin. On niitä ollut, mutta en ole kuunnellut tai kuitenkaan osannut kuunnella itseäni. Olen jopa luullut olleeni hyvä siinä, hah!

Minulla on sellainen tunne, että olen suorittanut "maskuliinisessa" maailmassa kaiken mitä siellä voi suorittaa. Olen opiskellut 2 tutkintoa, saanut hyvän (yhteiskunnallisesti arvostetun) työpaikan, edennyt urallani niin hyvin kuin vain voi, elänyt uraputken tuomaa arkea kiireen keskellä, pyörittänyt yksinhuoltajana menestyksekkäästi kotia, uusioperhekuviota sumplinut siinä sivussa, sportannut suhteellisen kovaa, hankkinut kaikkea paljon, pyörinyt ja hyörinyt ja touhunnut ja vaatinut itseltäni tolkuttomasti. Ja tehnyt sen kaiken ihan hyvin.

Yhtäkkiä olen tässä. Tienhaarassa, hiljalleen pintaan nousseiden arvojeni edessä vastaamassa elämästäni itselleni. Joku minua on vaatinut muutokseen. Voisiko se joku olla aivan minä itse, kaiken kiireen alla, itsepintaisena ja oikeudenmukaisena minulle itselleni, ensin vihjailemassa vienosti korvaani, kohta sen jälkeen puhaltamalla pasuunalla kun en kuule muuten.

Pysähdyn.

Ja hiljalleen palaset alkavat tippumaan paikalleen. Oliko se niin että elämässä voi nauttia eniten jopa niistä hetkistä kun on hyppäämässä trapetsikapulasta toiseen, se ilmalento siinä välissä, kun vapaudentunne on huikea, ja luottamus luja?!

Uskon että olen ensimmäistä kertaa tajunnut mitä itsensä rakastaminen tarkoittaa. Se tarkoittaa sitä että on itselleen armollinen. Ei tarvi piiskata itseään huippusuorituksiin koko ajan.Tai yrittää niin hirveästi. Feminiinisen maailman pehmeys, kilpailuttomuus ja henkiset arvot houkuttavat koko ajan enemmän. Ne kutsuvat nimeäni. Asiat tulevat luokse kun on valmis.

Olen läsnä, rakastan olla tässä missä olen, suurinpiirtein koko ajan. Maailma pyörii hitaammin, tai minun maailmani. Se ei tarkoita sitä etteikö tässäkin olisi vauhtia, en ole koskaan ollut järin hidas, mutta olen tasapainossa missä menenkin. Olen ymmärtänyt, että menneisyys on opettanut minulle tärkeitä asioita, ja voin niistä ammentaa ja jopa auttaa muita samojen asioiden kanssa kamppailevia, mutta voin itse antaa niiden mennä. Kerron itselleni että ne ovat tehneet tehtävänsä ja annan niiden mennä, kepeästi. Tuntuu että jokainen iso asia on tai on ollut muutoksen edessä olosuhteissani. Se ei haittaa. Se on oikein. Se luo tilaa tulevaan. Johonkin kauniiseen, missä saan olla sellainen kuin parhaimmillani olen, rakastaen itseäni, läheisiäni, ystäviäni, maailmaa. Huolehtien omasta ja muidenkin hyvinvoinnista.

Koska se on mahdollista.

Iloa ja valoa syksyyn kaikille !

Maailmankaikkeus

Ja miten se meitä ohjaa vai ohjaako?
Voiko olla sattumaa tämä tarina, kertokaapa te.

Olin pakahtua epätietoisuuteen miten jatkaisin ja miten pääsisin sinne tai edes askeleen siihen suuntaan mistä  innostuksesta minulla on pieni säie tietoisuuden häivää tai pieni aavistus. Olen ajatellut selvästi että itse asiassa minua kiinnostaa ihmisten ja maailman hyvinvointi. Työuraltani ajattelen, että olen coachannut monia eteenpäin, saanut ihmiset löytämään "elämänpolkuaan" ja eniten itse ammentanut näistä ihmisten välisistä kanssakäymisistä. Olen myös itse saanut oikeastaan niistä elämänhallinta ja mielen mahdollisuudet -koulutuksista, joita sain käydä, ja joita soveltaen olin jopa itse jakamassa ajatuksia muutamille johtoryhmillekin. Niin paljon ihmtettelin ja tuskailin omaa tietäni, että päätin kirjoittaa tämän blogin tai aloittaa ylipäätään blogin kirjoittamisen jossa voin miettiä ääneen; ajattelin että se auttaa itseäni ja kenties innostaa jotain toista rohkaistumaan tai ajattelemaan ylipäätään, mikä sekin on hyvä tässä maailmankaikkeudessa.

Blogin tiimoilta saan yhteydenoton en-niin-hyvältä-tutulta (vielä siinä vaiheessa, tänään sielunkumppani!), että tiedän Erja mitä sinun kannattaa tehdä. Ensimmäisenä  ehdotus oli mennä Hyvä Elämä -kurssille joka on nyt Helsingissä, ja toisena tuli kysymys, olenko tietoinen instituutiosta nimeltä IIN New Yorkissa. En ollut. Ilmoittauduin siltä istumalta kurssille, koska tuntui että omat voimavarat olivat menneet pitkälti vaikean ihmissuhteen tiimoilta loppuun, ja kaipasin energiaa ja iloa ja myös luottamusta siihen, että olen valinnut oikein lähtiessäni "vakaasta" työputkesta. Kaipasin juuri sellaista voimaannuttamisboostia, millaisia nuo tuolla työaikana käydyt ihanat sessiot olivat olleet. Sattumalta kurssin vetäjä on käynyt IIN:n. Sattumalta kuulen häneltä että nyt saan 1000 dollaria alennusta. Ilmoitan itseni kouluun, joka on holistisen hyvinvoinnin tai oikeastaan ravitsemustieteen uraauurtava instituutio New Yorkissa (ja hassua mutta totta, minulla on aina ollut tunne että N.Y. jotenkin liittyy elämääni vaikken tiedä miten).

Ensimmäistä vapaaehtoista tehtävää tehdessäni tulee supervarmistus tai oikeastaan täysin pöllämystynyt olo siitä että olen oikealla tiellä. Toinen niistä artikkeleista joita siihen kuuluu, on Stephen Coveyn kirjoittama; olen käynyt Coveyn kursseilla Bostonissa ja siitä aineistosta ammentanut omat coachaukseni suurelta osalta toistaiseksi, ja pitänyt miestä suurenmoisena. Tämä on ensimmäinen kerta tämän Bostonin kurssin jälkeen kun hän tulee vastaan. Mikä ilo!

Sitten kun huolehdin siitä että mitenkähän minun käy taloudellisesti ja voinko tässä tilanteessa investoida koulun lukukausimaksut, käykin niin että mätkyni muuttuvat veronpalautukseksi 12 e. Mätkyt olivat yli kaksinkertaiset lukukausimaksuun verrattuna.

Ja sitten vielä vaikuttaa siltä että työvoimatoimisto saattaa katsoa tämän opiskelun sellaiseksi, että saatan saada työttymyyspäivärahaa edelleen (edellyttäen tietenkin että otan töitä vastaan heti kun tarjoavat).

Että sattumaako vaiko johdatusta ?

Jos joskus on ajateltava että maailmankaikkeus on puolellani niin eikös se mahtaisi olla nyt??
Coelho sanoo: Kun ihminen etsii elämäntietään, koko maailmankaikkeus auttaa saavuttamaan sen.
Uskon sen. Siihen tarvii vain sen rohkeuden ojentaa käsi ja pyytää maailmankaikkeudelta sitä ohjausta. Minä ajattelen että uskalsin.