Ympyrä on sulkeutunut, olen palannut keskustaan.
Olen käynyt läpi inkojen muinaisiin parannusmenetelmiin keskittyvän Medicine Wheel - kokonaisuuden. On uskomatonta tunnistaa ja ajatella mitä tämän vuoden aikana minulle on sisäisesti tapahtunut. Aiemmin blogissani käsittelin lyhyesti kahta ensimmäistä moduulia ja jaan tässä muutaman ajatuksen kahdesta viimeisestä. On melkein mahdotonta sanoin kuvailla mitä kaikkea on tapahtunut. Suuria asioita, suuria muutoksia. Sielun ja hengen tasolla tapahtuu huimasti sellaista mitä on vaikea sanoin kuvailla.
On mahdotonta muistaa lineaarisesti mitä tapahtui. On kurkistettava muistiinpanoja jotta asiat saa kronologiseen järjestykseen. Huhtikuussa siirryin ympyrässä pohjoisen suuntaan, kolibrin arkkityyppiin. Kolibri symboloi miten mahdottomasta tehdään mahdollista. On tieteellisesti todistettu että kolibrin ei pitäisi pystyä lentämään niitä matkoja mitä se lentää, ja kuitenkin se tekee niin. Kolibrin opetuksia kurssilla oli mm lineaarisen ajan harha, lupausten pitämisen energia sekä näkymättömänä kulkeminen silloin kun se on tarpeellista. Halutessani valitsen olenko esillä vai en. Kolibrin ilmansuunta oli suunnattoman voimaannuttava. Opin muun muassa hakemaan sielun palasia, jotka olemme peloissamme jättäneet taakse jonkin meitä kohdanneen tapahtuman seurauksena ja ne ovat valinneet jäädä piiloon turvaan, sekä integroimaan niitä takaisin elämään. Joskus meistä tuntuu että jokin estää meitä toteuttamasta itseämme, tai olemme jumissa jossain jota emme voi määrittää. Tämän voi energeettisesti muuttaa ja manifestoida fyysisessä maailmassa. Pohjoisen jälkeen olen shamaanin polulla Alto Misayoq, vuorilta löydän viisautta ja yhteyden. Poltin roolini ja opettajani. Viisaus asuu minussa, ei ulkopuolella.
Nyt on takanani viimeinen ilmansuunta, itä, kotkan suunta. Kotka on symboli visioinnin vahvuudelle ja kyvykkyydelle, sekä kuoleman ja uuden elämän suunta ja sydämen avaamisen suunta. Jotain kuolee koko ajan ja jotain syntyy. Jotain on kuoltava jotta jotain voi syntyä. Poistimme viimeisetkin rippeet niistä tuntemuksista tai energoista jotka voivat nousta tiellemme oman sielun polun kulkemisessa. Olimme raadollisen rehellisiä itsemme projektioissa ja vielä kerran varjojen heijastumisessa itsessämme. Opin kuinka piilossa itseltämme meidän uskomuksemme vielä voivat olla, kuinka ne pitävät meitä otteessaan ja kuinka niitä saa esiin. Huimaa. Voin auttaa sieluja löytämään oikean polun. Jätin taakseni koko entisen minäni, sen jo kevyen joka on tehnyt töitä vuoden esteiden ja estojen poistamiseksi, ja tulin takaisin ihan uutena minuna. Minulla on loppuelämä aikaa tehdä sielun unelmastani totta, ilman vanhoja painolasteja. Asiat, jotka eivät ole vielä tässä elämässä, ovat jo olemassa ajattomuudessa. Voin hakea ne. Olen Kurak Akulleq. Löydän viisauden universumista eli sisältäni.
Nyt minua kutsuu luonto täällä ihanassa Suomen maassa, Amazon, Kilimanjaro ja Macchu Picchu. Ammennan niistä lisää.
Rakastan elämääni. Voin minä hetkenä tahansa myös luopua siitä. Olen kiitollinen että olette kaikki osa sitä. Tehdään tästä hetkestä upea !!
Olen avannut myös FB sivun everyday shaman, jossa jaan jollain tasolla tähän shamaanimaailmaan tai ylipäätään henkisyyteen liittyviä asioita, jotka tupsahtavat mieleeni tai eteeni.
Link to Everyday shaman page.
Ajatuksia ja ajatelmia joskus syvälliseltäkin seikkailijasielulta, joka hyppäsi hektisestä työelämästä keväällä 2010 ja rakentaa uutta omannäköistä elämää kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin parissa (katso www.mixingnuts.fi). HUOM! Tämän blogin kirjoittaminen jatkuu webbisivuni ohessa osoitteessa http://mixingnuts.liveeditaurora.com/service/blog.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste shamanismi. Näytä kaikki tekstit

perjantai 23. elokuuta 2013
maanantai 11. helmikuuta 2013
Shamanismin polulla
Aloitin puoli vuotta sitten Shamanic Energy Medicine Wheel -kurssin. Minulla on ollut kutsumus aiheeseen jo vuosia, mutta vihdoin olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja kurssi nenän edessä. Shamanic medicine tarkoittaa muinaisia inkojen parannusmenetelmiä, jotka on tuotu länsimaailman tietoisuuteen ei niin kauan aikaa sitten.
Olen käynyt läpi etelän käärmeen suunnan ja lännen jaguaarin suunnan. Myös oma elämäni on mullistunut tänä aikana. Koko jutun idea on ensin parantaa itsensä jotta sitten voi parantaa muita; voima tulee oman parantumisen kautta ja työkalut myös. Tosin muiden parantaminen tarkoittaa sitä, että antaa tilan ja voimat toisen parantumiseen ja toinen tekee työn ihan itse. Minä en paranna ketään. Lohdullista.
Käärmeen aikana loin nahkani uudelleen. Käsittelin tässä elämässä minua seuranneet asiat ja haittaavat uskomukset, jotka ovat estäneet minua etenemästä tasapainoon ja rauhaan. Opin myös auttamaan muita tekemään tämän saman.
Jaguaarin aikana käytiin kuoleman tuolla puolen. Jaguaarissa opin mitkä taistelut kannattaa taistella. Kuolinkin, minun hautajaiseni vietettiin myös. Sain uuden hengen, valitsin itse mitkä esi-isien opit haluan käyttää ja mitkä hylkään lopullisesti mutten kanna painolastina niitä enää. Tein rauhan kuolleiden kanssa. Opin poistamaan haitallisia uskomuksia kehosta, sekä asioita ja yksiköitä, joita olen kantanut energiassani koko ajan, olkoon ne mistä hyvännsä. Opin myös havaitsemaan ja poistamaan näitä muiden energiakehosta. Sain myös paikan parantajien linjassa. Olen Pampa Mesa Yok, maan suojelija.
Joku voisi pitää minua mielialahäiriöisenä viime kuukausina, mutta kaikki on ollut parantumista, puhdistautumista ja valmistautumista seuraavaan. Välillä tosi pelottavaakin. Kolibri eli hummingbird jo kutsuu minua, padot ovat murtuneet, kaikki minkä piti on tullut pintaan ja puhdistunut, ja nyt alan vielä tekemään siitä mahdottomasta mahdollista joka on pohjoisen ja kolibrin teema. Kolibrin aikana opin löytämään omasta viisaudestani, en tarvi sitä ulkopuolelta. Läydän tiedon vuorilta, Apus. Silloin minusta taitaa tulla Alto Mesa Yok. Pohjoisen jälkeen tulee vielä itä ja kotka, opin lentämään hengen kanssa. Ajattelemaan ja luomaan maailmasta sellaisen kuin sen haluan olevan.
Roskaa? Hörhöilyä? Joku kysyi minulta että onko teillä siellä kurssilla vain hörhöjä. Ensimmäisellä Suomessa järjestettävällä kurssilla suuri osa oli entisiä nokialaisia ja suuri osa jopa insinöörejä. Tällä minun käymälläni oman päätelmäni mukaan ihmiset ovat mitä suurimmassa määrin järjissään ja järkeviä. Uskomattomia asioita vain tapahtuu kun antaa niiden tapahtua. Mikä on todellista?
On upeata huomata että kaikki ei ole sitä miltä näyttää (itse asiassa mikään ei ole sitä miltä näyttää) ja että voi elää tässä maailmassa ja ymmärtää jonkinverran muitakin. Suorastaan tajunnanräjäyttävää. Jos kiinnostaa, kysy rohkeasti, ota minuun yhteyttä. Teen myös hoitoja tällä saralla jos tarvis.

lauantai 22. lokakuuta 2011
Maailmanloppu 2012
Shamanismi uskoo että maailmanloppu tulee vuoden 2012 lopulla, tarkalleen itse asiassa 21.12.2012.
Shamanismi on ikivanhaa viisautta ajalta, jolloin elettiin luonnon ehdoilla ja luonnon kanssa sopusoinnussa. Tätä on mm amerikanintiaanien maailmankuva ja parantamismenetelmät, joista allekirjoittaneellakin on omakohtaisia vahvoja kokemuksia.
Mutta siis mikä loppuu? Ehkei kuitenkaan maailma kokonaan, mutta voisiko joku tässä tämän hetken mielettömyydessä olla merkki jonkun loppumisesta ja uuden alkamisesta?
Mitä tai ketä nykymeno palvelee? Mitä tässä oikein tapahtuu ja kenen hyväksi; kuka pyörittää ja mitä: velkakriisit, lomautukset, irtisanomiset, kvarttaalitalous, kulutuksen järjetön kasvu, kasvihuoneilmiöt, luonnonkatastrofit, näitä voi luetella kuinka paljon vain.
Viisaudessaan nämä mm perun vuoristosta tulevat näkijät ovat jo aikaa sitten ennustaneet tarkalleen mm tosi kuumat 2 edellistä kesää, suuret luonnonmullistukset aasiassa, taloudellisesti turbulenssit tarkalleen jne. Voisiko olla että he ovat nähneet senkin, miten ihmiset alkavat henkisesti luhistumaan oravanpyörissään ja etsimään jotain uutta tilalle? Ja jos siitä tulisi maailmanlaajuinen liike?
Voisiko sitä tavallinenkin ihminen olla niin optimistinen, että uskoisi, että henkistyminen ja kohtuullistaminen olisi yhä suuremman joukon maapallon ihmisiä tahto? Ajatellaanpa hetki mitä se voisi tuoda meille.
Työtä niin että on hyvä olla; vapaa-aikaa niin paljon että on hyvä olla. Aikaa ihmissuhteille, toisille, pysähtymiseen, kuuntelemiseen, toisen auttamiseen ja huomioimiseen. Aikaa elää niin että voi sanoa että on elänyt. Aikaa määrittää itse, sisältä käsin, oma tekemisensä.
Olen miettinyt aika paljon sitä, miten pystyisin hyödyntämään kuitenkin todella pitkän ja suhteellisen kattavan näkemykseni globaalista kvarttaalitalousmaailmasta ja käyttää sitä hyväkseni niin että voisin luoda jotakin uutta, kestävää kehitystä ylläpitävää. Puhuin yhden viisaan (ja hauskan!) kapuaystäväni kanssa siitä, että vain rakenteita muuttamalla voimme muuttaa yhteiskunnan ja maailmantalouden mekanismeja. Mitä ne rakenteiden muuttamiset voisivat olla?
Calling for humanity. Sitä se ainakin on.

Voisivatko ne mikrotasolla olla ainakin luomun ja lähialueiden suosimista; perheyritystyyppisen busineksen perustamista ja pyörittämistä, jossa ihmiset ovat voimavara toisilleen ja myös yritykselle, ja hankalien aikojen yli mennään hyvien aikojen tuloilla, ei niin että jos tulos onkin vain 250 miljoonaa kolmensadan miljoonan sijasta niin irtisanotaan heti; vaihtoehtoisten energiamuotojen ymmärtämistä ja tukemista; kohtuullistamista omassa kulutuksessa joka suhteessa; hurraa-huutojen antamista siinä kohtaa kun suomalainen on patentoinut hiilidioksidin muuttamisen luonnonmukaiseksi materiaksi kiven ja veden avulla; ylläpitämällä pelottomuutta muutoksen kohtaamisessa; ja rohkeutta puhua näistä asioista.
Ensimmäinen mikrotekoni on ainakin ajatus auttaa muita jos joku tarvii apua oman elämän suunnan etsimisessä. Voiko monesta mikroteosta jonain päivänä tulla makrovaikutus? Sitä miettiessä teen ainakin mikrotekoja!
Calling for humanity. Sitä se ainakin on.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)