Näytetään tekstit, joissa on tunniste maailmankatsomus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maailmankatsomus. Näytä kaikki tekstit

perjantai 23. elokuuta 2013

Shamanismin polulla osa 2

Ympyrä on sulkeutunut, olen palannut keskustaan.

Olen käynyt läpi inkojen muinaisiin parannusmenetelmiin keskittyvän Medicine Wheel - kokonaisuuden. On uskomatonta tunnistaa ja ajatella mitä tämän vuoden aikana minulle on sisäisesti tapahtunut. Aiemmin blogissani käsittelin lyhyesti kahta ensimmäistä moduulia ja jaan tässä muutaman ajatuksen kahdesta viimeisestä.  On melkein mahdotonta sanoin kuvailla mitä kaikkea on tapahtunut. Suuria asioita, suuria muutoksia. Sielun ja hengen tasolla tapahtuu huimasti sellaista mitä on vaikea sanoin kuvailla.

On mahdotonta muistaa lineaarisesti mitä tapahtui. On kurkistettava muistiinpanoja jotta asiat saa kronologiseen järjestykseen. Huhtikuussa siirryin ympyrässä pohjoisen suuntaan, kolibrin arkkityyppiin. Kolibri symboloi miten mahdottomasta tehdään mahdollista. On tieteellisesti todistettu että kolibrin ei pitäisi pystyä lentämään niitä matkoja mitä se lentää, ja kuitenkin se tekee niin. Kolibrin opetuksia kurssilla oli mm lineaarisen ajan harha, lupausten pitämisen energia sekä näkymättömänä kulkeminen silloin kun se on tarpeellista. Halutessani valitsen olenko esillä vai en. Kolibrin ilmansuunta oli suunnattoman voimaannuttava. Opin muun muassa hakemaan sielun palasia, jotka olemme peloissamme jättäneet taakse jonkin meitä kohdanneen tapahtuman seurauksena ja ne ovat valinneet jäädä piiloon turvaan, sekä integroimaan niitä takaisin elämään. Joskus meistä tuntuu että jokin estää meitä toteuttamasta itseämme, tai olemme jumissa jossain jota emme voi määrittää. Tämän voi energeettisesti muuttaa ja manifestoida fyysisessä maailmassa. Pohjoisen jälkeen olen shamaanin polulla Alto Misayoq, vuorilta löydän viisautta ja yhteyden. Poltin roolini ja opettajani. Viisaus asuu minussa, ei ulkopuolella.

Nyt on takanani viimeinen ilmansuunta, itä, kotkan suunta. Kotka on symboli visioinnin vahvuudelle ja kyvykkyydelle, sekä kuoleman ja uuden elämän suunta ja sydämen avaamisen suunta. Jotain kuolee koko ajan ja jotain syntyy. Jotain on kuoltava jotta jotain voi syntyä.  Poistimme viimeisetkin rippeet niistä tuntemuksista tai energoista jotka voivat nousta tiellemme oman sielun polun kulkemisessa. Olimme raadollisen rehellisiä itsemme projektioissa ja vielä kerran varjojen heijastumisessa itsessämme. Opin kuinka piilossa itseltämme meidän uskomuksemme vielä voivat olla, kuinka ne pitävät meitä otteessaan ja kuinka niitä saa esiin. Huimaa. Voin auttaa sieluja löytämään oikean polun. Jätin taakseni koko entisen minäni, sen jo kevyen joka on tehnyt töitä vuoden esteiden ja estojen poistamiseksi, ja tulin takaisin ihan uutena minuna. Minulla on loppuelämä aikaa tehdä sielun unelmastani totta, ilman vanhoja painolasteja. Asiat, jotka eivät ole vielä tässä elämässä, ovat jo olemassa ajattomuudessa.  Voin hakea ne. Olen Kurak Akulleq. Löydän viisauden universumista eli sisältäni.

Nyt minua kutsuu luonto täällä ihanassa Suomen maassa, Amazon, Kilimanjaro ja Macchu Picchu. Ammennan niistä lisää.

Rakastan elämääni. Voin minä hetkenä tahansa myös luopua siitä. Olen kiitollinen että olette kaikki osa sitä. Tehdään tästä hetkestä upea !!


Olen avannut myös FB sivun everyday shaman, jossa jaan jollain tasolla tähän shamaanimaailmaan tai ylipäätään henkisyyteen liittyviä asioita, jotka tupsahtavat mieleeni tai eteeni.
Link to Everyday shaman page.

torstai 17. marraskuuta 2011

Silmälasit

Olen TODELLA VIHAINEN.
Elämä tuntuu epäreilulta. Miten voi olla niin vaikeaa?
Olen vihainen tyttäreni isälle kun tämä ei ole tyttärelleni isä, jonka tyttöni minimissään mielestäni ansaitsisi. Olen surullinen ja pettynyt pitempiaikaisiin miessuhteisiini kun ei niistä tullutkaan perhettä tai muuta pysyvää. Olen vihainen kun olen kasvanut rikkinäisessä kodissa eli kodissa jossa ei ole ollut isää, koska omani kuoli ollessani 1-vuotias. Ehkä en osaa itsekään olla ehjässä kodissa.
Elämä on epäreilua. Olen kateellinen kaikille jotka ovat saaneet elää ydinperheessä ja perustaneet sellaisen. Olen katsellut sisään talojen ikkunoista ja toivonut olevani sisällä valossa ja lämpimässä. Olen vihainen kun veljeni oli alkoholisti ja kuoli. Olen vihainen äidilleni kun en koskaan kelpaa sellaisena kuin olen.
Olen jumissa, en pääse matkustamaan, koska olen yksinhuoltaja. Olen vihainen itselleni kun en voi olla niinkuin kaikki muut ja tyytyä siihen mitä on, vaan aina pitää yrittää jotain enemmän, jotain omannäköistä, vähän erilaista, aina mennä, aina kokeilla uusia juttuja. Olen vihainen itselleni kun en  riittävän hyvin viihtynyt hyvinpalkatussa työpaikassa vaan lähdin menemään. Hulluko olen? Tässä yhteiskunnallisessa tilanteessa jokainen järkevä ihminen pitää kiinni työpaikastaan. Enkä edes todellakaan tiedä mikä minusta on tulossa tai onko minusta tulossa mitään. Olen pettynyt kun ihmiset eivät ole avoimia. En tajua yhteiskuntaa.
Olen masentunut välillä kun tuntuu että mistään ei tule mitään vaikka kuinka yritän. En osaa. En uskalla.
Olen vanha. Tapaan ihania nuoria ihmisiä ja olen kateellinen, koska heille kaikki on mahdollista.
En riitä kellekään enkä mihinkään.

Vai, voisiko tämä olla toisin....

Olen onnellinen tässä ja nyt. Elämä on hienoa. Olen kulkenut pitkän tien tähän missä olen ja olen iloinen elämänkokemuksistani, joista voisi vaikka muille ammentaa. Luin jostain että meille annetaan kannettavaksi juuri niin paljon kuin jaksamme; minulle on tullut mielestäni jonkin verran enemmän lastia kuin normikulkijalle (vai onko se subjektiivinen mielipide, en tiedä). Todennäköisesti olen sen kykenevä kantamaan ja sillä on jokin tarkoitus, joka minulle vielä selkiintyy.
Minulla on maailman ihanin tytär. En ole perinteisesti ollut avioliitossa lapseni isän kanssa, mutta parempaa tytär-äitisuhdetta saa hakea. Tyttöni on opettanut minulle asioista maailmasta ja itsestäni, joista minulla ei olisi aavistustakaan ilman. Olen superkiitollinen tästä ihmisestä.Tyttärelläni on jonkinlainen suhde isäänsä, joka hänelle tuntuu riittävän enemmän kuin hyvin. Se on enemmän kuin monella muulla.
Olen oppinut parisuhteissa paljon elämässäni, ja vielä on tulossa se jalat alta vievä ihana naurava empaattinen sporttinen ja vähän huolehtivakin mies, jonka kanssa jaan elämäni. Olen ollut rohkea ja tehnyt ratkaisuja, jotka eivät ole perinteisiä, mutta minulle toimivia.
Olen onnekas, että saan vielä elämäni puolivälissä vaihtaa suuntaa, tilaisuus tulee suorastaan tarjottimella ja voin miettiä mitä todella haluan. Olen onnekas että voin olla kotona juuri nyt kun tyttöni minua paljon tarvii. Ehdin kaikkea muuta vielä myöhemmin mitä tähän ei mahdu tai pysty ottamaan. Olen kokenut kaikenlaista, menetyksiä ja surujakin, ja voin ammentaa niistä voimaa ja auttaa myös muita. Se on minun pääomaani.
Olen saanut elämässä todella paljon ja olen etuoikeutettu. Olen saanut matkustaa, kokea, kokeilla, toteuttaa itseäni, tehdä mitä haluan, useimmiten. Keskimäärin saatan olla empaattisempi ja elämää ymmärtävämpi kuin tavallinen kadun taaplaaja.
Minulla on hienoja, todella hienoja ystäviä, jotka ovat minulle kuin perhe ja voimavara. Olen myös nyt vanhemmiten tutustunut hienoihin ihmisiin ja näitä ihmisiä tulee koko ajan lisää elämääni. Uskon että kaikkea hienoa on tulossa muutenkin ja olen avoin tilaisuuksille ja ihmisille.
Löydän etsimäni, maailmassa ja ihmissuhteissa. Sielunkumppanini on kulman takana tulossa.Yhteiskunta on heräämässä terveempiin arvoihin. Elän omannäköistä elämääni. Uskallan. Teen. Nautin.

Kumpi tarina on oikea?
Kummanlaista tarinaa haluan kertoa?
Kumpi on minun ääneni, ja mitä muita tai kenen ääniä minun sisälläni puhuu? Voiko siellä olla häivähdyksiä lapsuudesta, kasvatuksesta, ympäristöstä, epäilijöistä, epävarmuuksista, peloista?
Joskus ne muut äänet puhuvat liian kovaa.

Haluan kuunnella omaa sisäistä vahvaa elämään uskovaa ääntäni. Joskus se meinaa peittyä, mutta onneksi se on riittävän sinnikäs, ja nousee sieltä aina muun melun yli.

Kiitos, lämmin ja kannustava oman parhaan minäni ääni.  Sinun kauttasi näen maailman sellaisilla silmälaseilla kuin valitsen. Niiden takaa välittyy aurinko ja toivo ja inhimillisyys, joita haluan maailmaani enemmän kuin mitään muuta.



“One’s destination is never a place, but a new way of seeing things.” H.Miller
Wallpost from the site Conscious Living in FB