Reikä CV:ssä

Juttelin tänään viisaan ystäväni ja asiakkaani kanssa reiästä cv:ssä ja yhteistuumin päätimme että tästä pitää kirjoittaa.

Ystäväni oli ollut työhaastattelussa, ja häntä haastatellut HR-muumio (anteeksi kaikille hyville ja eloisille ja viisaille tuntemilleni HR-taustaisille ihmisille, ja ystävänikin, jolle tämä tapahtui on samaa taustaa, joten lainaan vain hänen sanojaan tässä) oli nuivasti katsonut ystävääni ja kysynyt tympeästi että "olet siis TYÖTÖN....?". Tämän hän oli tajunnut kun oli huomannut että ystäväni CV:n aikajanassa on REIKÄ!

Jäin pohtimaan, että mitä cv:n reikä voisi minulle tarkoittaa? Ainakin haastattelijana kysyisin että miten moiseen tilanteeseen on tultu. Mielestäni reikä CV:ssä osoittaa lähes poikkeuksetta ainakin monien tuttujeni kohdalla siviilirohkeutta ja halua katsoa maailmaa eri näkökulmasta kuin mihin on kasvanut tai tottunut. Se voi osittaa suunnatonta rohkeutta ja riskinsietokykyä. Se voi olla paras osoitus omien valintojen arvostamisesta ja kyvykkyydestä oman itsensä kuuntelemiseen, oman itsensä arvostamiseen.  Edelleen painotan sitä, että tietenkin tilanteita on monia, ja kaikki eivät ole vapaaehtoisia tai haluttuja  ihmiselle, joka tilanteessa on. Mutta saattaa olla hyvinkin tarkoituksenmukainen ja vapaaehtoinen valinta.

Ja miten sitä yhteiskunnassa edelleen tulkitaan? "Huono" ihminen downshiftaa edes hetkellisesti, ei ole ollut kunnon oravanpyörässä koko elämäänsä, hyi hyi. Voiko nuivasti suhtautuvalla hr- tantalla ollakin salainen kaipuu ratkaisuihin, joita ei ole itse tehnyt, ja miten mainio tilanne onkaan kostaa niille jotka toimivat eri periaatteilla ja mekanismeilla?

Eikö normi työelämään palaava downshiftaaja ole energisöitynyt, motivoitunut, virkeä? Mikä siinä on niin vaarallista? Vai onko siinä vaara että ympärillä olijat yhä enenevässä määrin alkavat tehdä samoja ratkaisuja, ajattelevat omaa hyvinvointiaan, uskaltavat olla inhimillisiä ihmisiä koneistossa? Onko esimerkki liian vaarallinen keskinkertaiselle, vanhoilla periaatteilla toimivalle yritykselle? Ei tuollaisia takaisin !

Mene ja tiedä, mielestäni ihmisiä ei voi enää pelotella ja yhä harvemmalla on enää uskomus, että vain töitä nurisematta tästä hautaan tekemällä on onnellinen. On tilaa ja tilausta individualismille ja rohkeudelle työelämässä, on rohkeita ratkaisuja, on hienoja muutoksia. Eikö yhä suurempi osa tästä ympäröivästä yhteiskunnasta voisi olla iloinen siitä, iloinen yksilöiden puolesta,  ja löytää siitä ne hyödyt kaikille, ennemminkin kuin yrittää pitää kiinni vanhoista aikansa eläneistä uskomuksista ja käytännöistä.

Jos minä vielä palkkaisin ihmisiä, olisin enemmän kuin tyytyväinen rei'istä CV:ssä, ja toivoisin että ihminen on sen ajan tehnyt jotain todella hauskaa ja innostavaa. Kun sellaista voi olla työn ulkopuolellakin ja rikastuttaa suunnattomasti.

Melkein voisin kysyä että pakkoko sinun on ollut tehdä tauotta töitä, olethan ehtinyt tehdä myös jotain hauskaa, ellei sitä reikää ole?

Maailmankaikkeus

Ja miten se meitä ohjaa vai ohjaako?
Voiko olla sattumaa tämä tarina, kertokaapa te.

Olin pakahtua epätietoisuuteen miten jatkaisin ja miten pääsisin sinne tai edes askeleen siihen suuntaan mistä  innostuksesta minulla on pieni säie tietoisuuden häivää tai pieni aavistus. Olen ajatellut selvästi että itse asiassa minua kiinnostaa ihmisten ja maailman hyvinvointi. Työuraltani ajattelen, että olen coachannut monia eteenpäin, saanut ihmiset löytämään "elämänpolkuaan" ja eniten itse ammentanut näistä ihmisten välisistä kanssakäymisistä. Olen myös itse saanut oikeastaan niistä elämänhallinta ja mielen mahdollisuudet -koulutuksista, joita sain käydä, ja joita soveltaen olin jopa itse jakamassa ajatuksia muutamille johtoryhmillekin. Niin paljon ihmtettelin ja tuskailin omaa tietäni, että päätin kirjoittaa tämän blogin tai aloittaa ylipäätään blogin kirjoittamisen jossa voin miettiä ääneen; ajattelin että se auttaa itseäni ja kenties innostaa jotain toista rohkaistumaan tai ajattelemaan ylipäätään, mikä sekin on hyvä tässä maailmankaikkeudessa.

Blogin tiimoilta saan yhteydenoton en-niin-hyvältä-tutulta (vielä siinä vaiheessa, tänään sielunkumppani!), että tiedän Erja mitä sinun kannattaa tehdä. Ensimmäisenä  ehdotus oli mennä Hyvä Elämä -kurssille joka on nyt Helsingissä, ja toisena tuli kysymys, olenko tietoinen instituutiosta nimeltä IIN New Yorkissa. En ollut. Ilmoittauduin siltä istumalta kurssille, koska tuntui että omat voimavarat olivat menneet pitkälti vaikean ihmissuhteen tiimoilta loppuun, ja kaipasin energiaa ja iloa ja myös luottamusta siihen, että olen valinnut oikein lähtiessäni "vakaasta" työputkesta. Kaipasin juuri sellaista voimaannuttamisboostia, millaisia nuo tuolla työaikana käydyt ihanat sessiot olivat olleet. Sattumalta kurssin vetäjä on käynyt IIN:n. Sattumalta kuulen häneltä että nyt saan 1000 dollaria alennusta. Ilmoitan itseni kouluun, joka on holistisen hyvinvoinnin tai oikeastaan ravitsemustieteen uraauurtava instituutio New Yorkissa (ja hassua mutta totta, minulla on aina ollut tunne että N.Y. jotenkin liittyy elämääni vaikken tiedä miten).

Ensimmäistä vapaaehtoista tehtävää tehdessäni tulee supervarmistus tai oikeastaan täysin pöllämystynyt olo siitä että olen oikealla tiellä. Toinen niistä artikkeleista joita siihen kuuluu, on Stephen Coveyn kirjoittama; olen käynyt Coveyn kursseilla Bostonissa ja siitä aineistosta ammentanut omat coachaukseni suurelta osalta toistaiseksi, ja pitänyt miestä suurenmoisena. Tämä on ensimmäinen kerta tämän Bostonin kurssin jälkeen kun hän tulee vastaan. Mikä ilo!

Sitten kun huolehdin siitä että mitenkähän minun käy taloudellisesti ja voinko tässä tilanteessa investoida koulun lukukausimaksut, käykin niin että mätkyni muuttuvat veronpalautukseksi 12 e. Mätkyt olivat yli kaksinkertaiset lukukausimaksuun verrattuna.

Ja sitten vielä vaikuttaa siltä että työvoimatoimisto saattaa katsoa tämän opiskelun sellaiseksi, että saatan saada työttymyyspäivärahaa edelleen (edellyttäen tietenkin että otan töitä vastaan heti kun tarjoavat).

Että sattumaako vaiko johdatusta ?

Jos joskus on ajateltava että maailmankaikkeus on puolellani niin eikös se mahtaisi olla nyt??
Coelho sanoo: Kun ihminen etsii elämäntietään, koko maailmankaikkeus auttaa saavuttamaan sen.
Uskon sen. Siihen tarvii vain sen rohkeuden ojentaa käsi ja pyytää maailmankaikkeudelta sitä ohjausta. Minä ajattelen että uskalsin.

Alaston

Mitä sä teet?

Tämän kysymyksen kuulen viikottain keskustelujen avauksen yhteydessä tuntemattomien kanssa. Tilanteesta riippuen olen kehitellyt erilaisia taktiikoita vastata siihen niin että vastaanottaja ei hämmenny liikaa. Usein puhun vain sapatista (senhän kaikki tajuaa, ja on sosiaalisesti hyväksyttävää kuitenkin), mutta jos sanon rehellisemmin että irtisanouduin vuosi sitten, joidenkin kulmakarvat saattavat jo kohota jonkin verran ihmetellessä. Tätä ratkaisua joutuu jo selittämään enemmän. Joskus repäisen ja vastaan että teen vain kaikkea kivaa mikä itseäni sattuu juuri huvittamaan. Sekös vasta on hauskaa seurata reaktioita :-). Viimeisin tapaamiseni kysyi että ai, ootko sitten ollu Itävallassa hiihtopummina (ehkä hieman sarkastisesti) johon vastasin että lähestulkoon, olin Lapissa viime talven.

Sain taas eilen ihan tilaisuuden pohtia tätä minuuttani. Oikeastaan olen pohtinut sitä jo aika kauan. Meillä on sellainen yhteiskunta, että rooliminät junttaavat kaiken ohi ja itsestä ainakin tuntui jo pitkään, etten oikein kohtaa ketään. Kunnolla. Aidosti. Lähellä. Mistä se johtuu? Miksi olen ollut itse niin vahvasti rooliminäni takana ja miksi suuri osa ihmisistä on? Eihän siinä pysty koskettamaan ketään, eikä itseäänkään.

Toisaalta nyt kun menen uusiin tilanteisiin saatan hetkellisesti olla epävarma. Mikä minä olen ilman mahtavaa kansainvälistä maailmannais-johtajarooliani? Sen taakse oli niin helppo mennä ja esiintyä sen mukaisesti. Maskin takana.

Nyt olen alaston. Olen tilanteessa ja tilanteissa vain omana itsenäni. Ei minun tuntemisestani ole hyötyä kenellekään yhteiskunnallisessa mielessä. Tosi hassu ajatuskin mutta joskus tulee mieleen. Tosin sehän on minun itseni kannalta vain hyvä. Ehkä kerään lähelleni ne ihmiset joiden arvomaailma ei rakennu sille mitä kukakin ulkoisesti tai titteliltään on vaan millainen kukakin on sisältä. Ken kanssani viihtyy tai kokee että minulla olisi jotain annettavaa tai jopa vaihdettavaa, se kanssani on. Mikäs sen parempaa?!! Miksi kuitenkin siitä vahvimmasta rooliminästä luopuminen oli kuitenkin jonkin verran vaikeaa?

Luovuin kerran jo työrooliminästäni kohta 10 vuotta sitten. Rakensin silloin itseni uudelleen ja se oli kovan työn takana. Työssä sattui niin, että pomoni pomo halusi minut pois koska ei pitänyt minusta. Minulle ilmoitettiin että saan lähteä. En suostunut vapaaehtoisesti, koska ei ollut ensimmäistäkään edellytystä moiseen. Mitä tapahtui  oli se, että tilallani nimitettiin toinen, tiimini oli jotakuinkin vähintäinkin confused, ja minä jäin täydellä palkalla kotiin. Olisinko vieläkin kotona jos en olisi ollut sattumoisin raskaana silloin? Olin yli puoli vuotta kotona ennenkuin kerroin että jään äitiyslomalle. Tänä aikana rakensin itseni uudelleen. Se teki hyvää.

Palattuani työelämään pitkän äitiysloman jälkeen olen ollut enemmän kuin se työminä, mutta kyllä se valtasi alaa kuitenkin, salakavalasti. Nyt siitä oli helpompi luopua kuitenkin. Arvostan toki mielettömästi niitä kokemuksia ja fantastisia ihmissuhteita joita olen saanut sitä kautta. Ne ovat todellinen rikkaus edelleen.

Minulla on ollut ja on edelleenkin useita rooleja täällä maan päällä. Olen nainen, äiti, ystävä, avovaimo, maailmanparantaja, Kapuaja, tennispelaaja, laskettelija, ajattelija, musiikinharrastaja, seikkailija, you name it. Ne roolit ovat kuitenkin minun sydämessäni. En muuta mitään itsessäni kun toimin niistä lähtökohdista. Ja luulen että minut kohtaa niissä aidoimmillani.

Että sellaista tällä kertaa. Alastomana tässä kuljetaan. Varsin hauskaa !! Ja pelottavaa. Tulla nähdyksi ja kuulluksi vain omana itsenä. Jos joku näkee tai kuulee.

45 vuotta sumussa?

Olen ollut vuoden vapaalla "normaali"töistä. Tähän vuoteen mahtuu paljon, eikä vähiten itsetutkiskelua ja elämänmenon ihmettelyä. Oli paljon asioita, joita olin päättänyt tehdä, jos tällainen mahdollisuus minulle tulee. Reissasin paljon syksyllä, mm Brasiliassa, asuin ja nautiskelin talven Lapissa Pyhätunturilla missä tyttöni kävi kevätlukukauden koulua, ja yksi hienoimmista asioista oli Mt. Mulanjelle kapuaminen ja kehitysyhteistyöprojektiin osallistuminen KAPUA Malawi 2010 tiimoilta viime syksynä ja koko vuonna. Nyt tämä virallinen itselleni suoma sapattiaika on ohi, ja nyt on alkanut iso pyörä pyöriä. Päässä nimittäin.

Mitä minä haluan tehdä loppuelämäni? Miksi minulle ei riittänyt hyvinpalkattu työ suuressa kv teleyhtiössä? Mikä sai minut ajattelemaan että työ ottaa loppujen lopuksi enemmän kuin antaa? Mikä minua motivoi oikeasti?

Olen alkanut kiinnostumaan entistä enemmän luomusta, luonnosta ja vaihtoehtoenergiasta. Pidän rauhallisuudesta ja hiljaisuudesta ja siitä että asioille annetaan aikaa. Minä, ikuinen menijä ja suorittaja ! Kävin eilen kirjastossa ja käteeni jäi monta kirjaa, kertonee aika paljon tämänhetkisestä etsikosta: Rework, tee työsi toisin; Ihminen, orkidea ja mustekala (Cousteaun kirja); Afrikasta muistiinpanoja 2007-2009 (Elina Hirvonen); Lisää Buddhaa peliin (Seppo Palminen), ja ostinpa kaksi pokkaria; 64 ways to absorb carbon and improve the earth's reflectivity ja Jäähyväiset kasvulle. Mielenkiintoisia kaikki!!

Kun olen nyt tässä elämäntilanteessa, useat ihmiset puhuvat avoimesti kanssani. Parisuhteistaan, toiveistaan, urastaan, elämästään. Olen kokenut sen äärimmäisen rikastuttavaksi. Olen saanut uusia ystäviä vaikka aina väitetään että se vaikeutuu vanhetessa. Elämääni tulee koko ajan ihastuttavia ihmisiä lisää! Ennen en ehtinyt pysähtyä kenenkään kanssa, en edes itseni. Juoksin ympyrää, hengästyin, kuvittelin saavuttavani asioita. Onneksi siinä sivussa tuli paljon hyviäkin asioita ja elämänkokemusta vaikka muille jakaa, mutta en enää käsitä kuinka olen pystynyt siihen. Nyt pienemmät asiat ovat suuria. Toki kaipaan niitä suuriakin, mutta ehkä ne ovat erilaisia kuin ennen.

Haluan kiivetä vuorille, käydä Galapagossaarilla, Patagoniassa ja Uudessa Seelannissa. Haluan hengittää raitista ilmaa Lapin luonnossa ja saaristossa. Haluan kauneutta ympärilleni. Haluan asua Afrikassa kunhan tyttöni on hieman isompi. Muiden muassa näitä.

Entä se ura. Hmm. Haluan auttaa ihmisiä. Haluan luoda hyvinvointia ympärilleni ja samalla itse voida hyvin. Haluan tehdä maailmasta hivenen paremman paikan, jollain tasolla ja tavalla. Jotain sellaista. Paluuta entiseen ei enää ole. Katsotaan kauanko minulla tähän uuteen luomiseen menee. Ja mitä siitä seuraa.