Narsistin kanssa

Nyt kirjoitan rajua juttua. Pakko saada ulos kun tätä olen ajatellut jo kauan, so here it comes !

Olen lukenut paljon aiheesta lehdistä ja kirjoista viime aikoina. Aihe on pompahtanut pintaan joka puolelta itselle, ja onpahan ruvettu kirjoittelemaan toisaalta siitäkin, miten nykyaikana helposti leimataan toinen narsistiksi, työsuhteessa tai parisuhteessa. Kaikissa meissähän asuu pieni narsisti, eikös vain. Toisissa meistä vain valitettavasti isompi.

Narsistin kanssa läheisessä suhteessa oleminen vie kaiken omanarvontunnon toiselta, jos sen antaa tapahtua. Vie vuosia huomata että on narsistin kanssa tekemisissä. Narsismi on vakava sairaus, itselle ja ennen kaikkea lähellä oleville. Kaikki projisoituu lähimpiin ihmissuhteisiin. On vaikeaa olla lähellä ihmistä joka käyttää väärin läheisyyttä, ja sitä ei halua narsistin kanssa tekemisissä oleva uskoa.

Narsisti on vieressä ja ulospäin hyvinkin positiivinen ja hyvältä näyttäminen on todella tärkeää. Kuitenkin kun me olemme vain inhimillisiä ihmisiä, silloin kun toinen sydän vereslihalla kaipaa rakkautta tai tukea tai todellista sielun tason kosketusta, narsisti kääntää selkänsä. Nauraa. Nauttii siitä, että on saanut toisen sellaiseen jamaan, että toinen on heikkona. Narsisti voi esittää parisuhteessa ymmärtäväistä ja osallistuvaa, mutta kun on aika laittaa itsensä likoon tai tehdä jotain pyytettömästi, sitä ei tapahtu. Narsisti haluaa hallita, kontrolloida, määritellä, määrätä. Mikä tapahtuu tämän oman ajattelukapasiteetin ulkopuolella tai oman hyväksymisrajan ulkopuolella, on väärin. Narsisti käyttää pikkulapsen keinoja tuodakseen mielipiteensä julki,  kun on tapahtunut jotain mitä hän ei hyväksy. Mykkäkoulua, kiristystä, lupausten pettämistä, toisen jättämistä omilleen. Ei paljoa paina. Narsisti ei tunne häivääkään empatiaa, sen esittämisessä puolestaan hän on erittäin hyvä. Joka asiassa on vain oma etu, mitä minä tästä saan. Aina. Ihmissuhteet ovat vaihtokauppaa, hyötyä puolin ja toisin, ystävyys on vain sitä että voi auttaa tarvittaessa ja pyytää apua, tai hyötyä muuten tarvittaessa. Ihmiset ovat titteleitä ja erilaisten asioiden omistajia ja edustajia.

Narsistin maailmassa kaikella on vain välinearvo.

Toisaalta narsisti tarvitsee kokemuksen olla tarvittu ja hänen egoaan tarvitsee koko ajan hivellä. Muutenkin narsisti ajaa ego-nimisellä moottorilla koko elämänsä, kaikki mitä tapahtuu liittyy jotenkin häneen. On nurinkurista että hän haluaa olla tarvittu mutta ei osaa antaa. Loukkaamisessa hän on suorittanut yliopistotason laudaturin vähintään. Kun narsisti suuttuu, ego ottaa vallan eikä lopputulos ole kaunista.

Narsisti katso  myös oikeudekseen laukoa totuuksia. Silloin kun suodatin on vahingossa pois päältä, narsistin suusta tulee aivan mitä hyvänsä. Ote on halveksiva, ja alentava. Narsisti näkee kaikissa jotain huonoa, jossain kohtaa. Narsistin elämässä on rikkoutuneita ihmissuhteita, hylätyksi tulleita lapsia, keskeneräisiä asioita ja ihmissuhteita. Narsisti ei mielestään voisi toimia toisin, ei silloin eikä nyt. Eihän ole syytä. Kaikki mitä tapahtuu on jonkun muun syytä tai takia. Eihän voi eikä voinut mitään tehdä toisin itse.

Narsistin kanssa menee aina hyvin kun muistaa myötäillä ja olla samaa mieltä. On parempi että eriävät mielipiteet jäävät sanomatta, jotta eripuralta ja mielenosoitukselta vältytään. Narsisti valitseekin lähelleen usein kiltin ihmisen, joka ottaa aluksi monen asian omille niskoilleen eikä halua konfrontaatiota. Tosin konfrontaatio ei johda mihinkään.

Narsistin läheiset kipuilevat. Eivätkä välttämättä koskaan ymmärrä mistä on kyse. Ja vaikka ymmärtäisivät, on mahdotonta päästä asiasta keskustelemaan, koska narsisti ei kertakaikkiaan pysty ymmärtämään mistä olisi kyse. Parhaatkin keskustelunaloitukset päättyvät aina paikalta poistumiseen tai ylimieliseen tai alentuvaan   loppukaneettiin.

On vain yksi tapa pärjätä narsistin kanssa: lähteä.
Vaikka se sattuukin.

Vaikeaksi sen tekee se, että päätös on osattava tehdä yksin, koska siihen ei saa vastakaikua eikä yhteistä ymmärrystä ole, eikä varmaan koskaan tule olemaan. Mutta muuta tapaa elää omanarvontuntoista elämää ei ole.

Toivotan voimia kaikille asian kanssa kipuileville.

Kuva löydetty FB sivulta jostakin, kaikki kunnia tekijälle jota ei ollut mainittu !

Tähän loppuun laitan lainauksen tämän päivän Hesarista (2. syyskuuta, Katja Martelius): 

"Niin raivostuttavaa kuin se onkin, toista ihmistä ei voi estää ajattelemasta, mitä hän haluaa. 
Sillä vaikka nämä ajatukset, väärät ja pahatkin, koskevat itseä, ne eivät ole omaa omaisuutta,
vaan sen, joka ne ajattelee. 
Ja jos tämä toinen ihminen on kirjailija, 
hän voi kirjoittaa nämä ajatuksensa, ja ne lentävät maailmalle kuin perhoset. 
Eikä sille mahda mitään."

Onnea on...

... istua keittiön lattialla Hipun kanssa ja syödä yhteistä voileipää

... ihastella kaunista lumipeitteistä puuta hiljaisessa illassa ulkona

... saada opiskella asiaa jota rakastaa

... kuunnella sisintään

... löytää tarkoitus
... ihanat ystävät

... kokata uusia ruokia

... tennismatsi

... jonkun iloinen tai kaunis kommentti

... hyvä kirja
... uuden luominen

... pystyä olemaan kotona kun tyttö tulee koulusta ja kokea olevansa tärkeä

... keskustella siitä voisiko "äiti mennä Haaviston kanssa treffeille"  :-)

... rakentaa hiljalleen hienoa elämää

... sisäinen rauha

... läikähdys sydämessä

... rauhallinen lumisade

... auringon pilkahdus taivaanrannassa

... kauneus ympärillä

... inspiroiva musiikki

....tässä ja nyt.

Toivon että pystyn edes vähän välittämään siitä tunteesta joka minulla juuri nyt on. Olen tosi etuoikeutettu.

Olen onnellinen.

Tässä hetkessä.

Inhimillistä liiketaloutta?

Minua häiritsee, kun tuntuu että en osaa ratkaista asiaa, joka minua askarruttaa.

Asia tuli taas eteeni kun olin pelaamassa tennistä tuttuni kanssa, ja hän rupesi juttelemaan erään toisen kulttuurin tavoista tehdä töitä. He kuulemma eivät tiedä oikeasta työnteosta mitään, kun tulevat aamulla yhdeksän jälkeen, ja kun heillä esimerkiksi on palaveri muualla, he lentävät edellisenä iltana, jotta eivät joudu heräämään kukonlaulun aikaan. Mietteissäni (kun muistan miten poikki olin usein lentäessäni aamuvarhaisella Muncheniin (herätys viiden aikaan)  ja iltakoneella takaisin (kotona n puoli 12) ja aamulla töihin taas virkeänä ja tätä viikottain) kommentoin vain puoliajatuksissani, että ehkä se pidemmällä tähtäimellä on yhteiskunnalle edullisempaa, kun ihmiset eivät sairastu ja väsähdä, kun pitävät puolensa; hän siihen tietysti ihan oikeutetusti että "who cares", hänen ja yleensäkin yritysten tavoitteena on tuottaa sijoittaille mahdollisimman suuri tuotto ja arvostelemallaan  tavalla toimiminen ei ole kannattavaa liiketaloudessa vaikka yhteiskunnassa olisikin järkevää. Eikä olisi sijoittajia jos ei olisi tuloksellista toimintaa. Niin.

No tämä nyt jäi sitten pyörimään päähäni. Miten voi olla että meillä on eri tavoitteet liike-elämässä ja yhteiskunnassa? Kuka pyörittää ja mitä? Miten kauan? Kenelle tämä maailma on olemassa?? Ja toisaalta myös että jos me suomalaiset olemme niitä jotka tekevät näitä ylipitkiä päiviä ja jotkut muut eivät, olemmeko me niitä järkeviä?

Ja onko niin että esimerkiksi intialaiset ja kiinalaiset tulevat viemään meidän kaikkien työpaikat ja yrityksetkin, kun suostuvat tekemään töitä meidän mittapuulla epäinhimillisen paljon, vielä enemmän kuin suomalaiset työn sankarit? Eivätkö he sairastu? Vai heijastuuko tässä joku superraadollisuus ajattelumallina, että heitähän on niin paljon, että aina tulee uusia tilalle. Ja yhteiskunnalle ei maksa mitään intialaisen burn-out?
Hassujako ajatuksia?

Onko mahdotonta pyörittää yritystä yhteiskuntavastuullisesti ja olla kannattava silti? Olisiko mahdollista että riittävän moni ihminen ääneistäisi jaloillaan, kun olisimme tekemisissä epäinhimillisten arvojen ja vaateiden kanssa? Entä miten yritys voisi olla silti menestyvä vaikka huomioisi inhimillisyyden arvoissaan ja jatkuvuuden työllistämispolitiikassaan, eikä vain toimisi lyhytjänteisesti kvarttalitalouden mukaan? Että voisiko yritys olla jättimenestys erilaisella arvopohjalla? Vai onko se aina tuloksesta pois? Ja kuolema yritykselle.

Tätä minä nyt ihmettelen. Ehkä olen utopistinen ja hölmö, kun uskon että ratkaisu voisi olla jossain ihan meidän ulottuvillamme. Itse kun en jaksa uskoa enää vanhaan oravanpyörämeininkiin ja meitä on tosi monta sellaista hölmöä jo. Jotain siitä varmasti seuraa.

Ja ihmiset ovat ihmisiä, oltiin missä päin maailmaa hyvänsä. Ja inhimillisiä sellaisia.

Silmälasit

Olen TODELLA VIHAINEN.
Elämä tuntuu epäreilulta. Miten voi olla niin vaikeaa?
Olen vihainen tyttäreni isälle kun tämä ei ole tyttärelleni isä, jonka tyttöni minimissään mielestäni ansaitsisi. Olen surullinen ja pettynyt pitempiaikaisiin miessuhteisiini kun ei niistä tullutkaan perhettä tai muuta pysyvää. Olen vihainen kun olen kasvanut rikkinäisessä kodissa eli kodissa jossa ei ole ollut isää, koska omani kuoli ollessani 1-vuotias. Ehkä en osaa itsekään olla ehjässä kodissa.
Elämä on epäreilua. Olen kateellinen kaikille jotka ovat saaneet elää ydinperheessä ja perustaneet sellaisen. Olen katsellut sisään talojen ikkunoista ja toivonut olevani sisällä valossa ja lämpimässä. Olen vihainen kun veljeni oli alkoholisti ja kuoli. Olen vihainen äidilleni kun en koskaan kelpaa sellaisena kuin olen.
Olen jumissa, en pääse matkustamaan, koska olen yksinhuoltaja. Olen vihainen itselleni kun en voi olla niinkuin kaikki muut ja tyytyä siihen mitä on, vaan aina pitää yrittää jotain enemmän, jotain omannäköistä, vähän erilaista, aina mennä, aina kokeilla uusia juttuja. Olen vihainen itselleni kun en  riittävän hyvin viihtynyt hyvinpalkatussa työpaikassa vaan lähdin menemään. Hulluko olen? Tässä yhteiskunnallisessa tilanteessa jokainen järkevä ihminen pitää kiinni työpaikastaan. Enkä edes todellakaan tiedä mikä minusta on tulossa tai onko minusta tulossa mitään. Olen pettynyt kun ihmiset eivät ole avoimia. En tajua yhteiskuntaa.
Olen masentunut välillä kun tuntuu että mistään ei tule mitään vaikka kuinka yritän. En osaa. En uskalla.
Olen vanha. Tapaan ihania nuoria ihmisiä ja olen kateellinen, koska heille kaikki on mahdollista.
En riitä kellekään enkä mihinkään.

Vai, voisiko tämä olla toisin....

Olen onnellinen tässä ja nyt. Elämä on hienoa. Olen kulkenut pitkän tien tähän missä olen ja olen iloinen elämänkokemuksistani, joista voisi vaikka muille ammentaa. Luin jostain että meille annetaan kannettavaksi juuri niin paljon kuin jaksamme; minulle on tullut mielestäni jonkin verran enemmän lastia kuin normikulkijalle (vai onko se subjektiivinen mielipide, en tiedä). Todennäköisesti olen sen kykenevä kantamaan ja sillä on jokin tarkoitus, joka minulle vielä selkiintyy.
Minulla on maailman ihanin tytär. En ole perinteisesti ollut avioliitossa lapseni isän kanssa, mutta parempaa tytär-äitisuhdetta saa hakea. Tyttöni on opettanut minulle asioista maailmasta ja itsestäni, joista minulla ei olisi aavistustakaan ilman. Olen superkiitollinen tästä ihmisestä.Tyttärelläni on jonkinlainen suhde isäänsä, joka hänelle tuntuu riittävän enemmän kuin hyvin. Se on enemmän kuin monella muulla.
Olen oppinut parisuhteissa paljon elämässäni, ja vielä on tulossa se jalat alta vievä ihana naurava empaattinen sporttinen ja vähän huolehtivakin mies, jonka kanssa jaan elämäni. Olen ollut rohkea ja tehnyt ratkaisuja, jotka eivät ole perinteisiä, mutta minulle toimivia.
Olen onnekas, että saan vielä elämäni puolivälissä vaihtaa suuntaa, tilaisuus tulee suorastaan tarjottimella ja voin miettiä mitä todella haluan. Olen onnekas että voin olla kotona juuri nyt kun tyttöni minua paljon tarvii. Ehdin kaikkea muuta vielä myöhemmin mitä tähän ei mahdu tai pysty ottamaan. Olen kokenut kaikenlaista, menetyksiä ja surujakin, ja voin ammentaa niistä voimaa ja auttaa myös muita. Se on minun pääomaani.
Olen saanut elämässä todella paljon ja olen etuoikeutettu. Olen saanut matkustaa, kokea, kokeilla, toteuttaa itseäni, tehdä mitä haluan, useimmiten. Keskimäärin saatan olla empaattisempi ja elämää ymmärtävämpi kuin tavallinen kadun taaplaaja.
Minulla on hienoja, todella hienoja ystäviä, jotka ovat minulle kuin perhe ja voimavara. Olen myös nyt vanhemmiten tutustunut hienoihin ihmisiin ja näitä ihmisiä tulee koko ajan lisää elämääni. Uskon että kaikkea hienoa on tulossa muutenkin ja olen avoin tilaisuuksille ja ihmisille.
Löydän etsimäni, maailmassa ja ihmissuhteissa. Sielunkumppanini on kulman takana tulossa.Yhteiskunta on heräämässä terveempiin arvoihin. Elän omannäköistä elämääni. Uskallan. Teen. Nautin.

Kumpi tarina on oikea?
Kummanlaista tarinaa haluan kertoa?
Kumpi on minun ääneni, ja mitä muita tai kenen ääniä minun sisälläni puhuu? Voiko siellä olla häivähdyksiä lapsuudesta, kasvatuksesta, ympäristöstä, epäilijöistä, epävarmuuksista, peloista?
Joskus ne muut äänet puhuvat liian kovaa.

Haluan kuunnella omaa sisäistä vahvaa elämään uskovaa ääntäni. Joskus se meinaa peittyä, mutta onneksi se on riittävän sinnikäs, ja nousee sieltä aina muun melun yli.

Kiitos, lämmin ja kannustava oman parhaan minäni ääni.  Sinun kauttasi näen maailman sellaisilla silmälaseilla kuin valitsen. Niiden takaa välittyy aurinko ja toivo ja inhimillisyys, joita haluan maailmaani enemmän kuin mitään muuta.



“One’s destination is never a place, but a new way of seeing things.” H.Miller
Wallpost from the site Conscious Living in FB



Lainaa



Photo of Conscious Living wall photos



Olen tulossa vanhaksi. Tai onko se sitä vai jotain muuta, en tiedä.

Ensimmäistä kertaa olen vakavasti alkanut ajattelemaan mitä minulla tässä maailmassa on tekemättä ja kokematta mitä haluaisin varmasti vielä tehdä ja kokea. Tai että miksi ylipäätään olen tässä maailmassa. Onko sillä merkitystä, että olen täällä?  Ja kenelle?

Olen joskus vähän ahdistunut tästä. En ole koskaan aikaisemmin ajatellut minkään olevan jotenkin rajallista. Nyt kaikki on. En ole myöskään koskaan ajatellut että olemisellani pitäisi olla joku merkitys.

Ehkäpä olenkin herännyt.

Rajallisuudesta; onhan selvää että kaikki on lainaa vain. Kokemukset, näkemykset. Ihmissuhteet, lapset. Miehet, ystävät. Lemmikkieläimet. Koti. Musiikki. Mikä vain tärkeä.

Toisaalta merkityksestä; ehkä kaipaisin jotain vahvistusta siitä että elämänpolkuni maapallolla olisi merkityksellinen. Haluan tehdä siitä merkityksellisen, jollekulle, joillekuille ja itselle.

Jos ajattelisin kaiken olevan minulla vain lainassa, tekisinkö jotain toisin?

Kohtelisin kaikkea mitä minulla on mitä suurimmalla varovaisuudella ja herkkyydellä, kuin särkyvää lasiesinettä. Pitäisin hyvää huolta. Katsoisin ja kuuntelisin ihaillen ja arvostaen.
Toisekseen arvostaisin sitä, että minulla on suuri etuoikeus saada pidellä näin kauniita asioita ja ihmisiä lähelläni. En yrittäisi omia ja omistaa niitä, en yrittäisi rakentaa niistä omaa turvaverkkoa tai kiillottaa niillä kilpeäni. Nauttisin vain siitä mitä on, sen ajan kuin on. Pyytettömästi ja ilolla. Ja luopuisin suosiolla sitten kun sen aika on.

Pystynkö siihen? Miksi meidät on luotu haluamaan lisää itselle, omistaa, olemaan parempia, rikkaampia, materialistisempia, tittelinkipeämpiä, omistushaluisempia, ikäänkuin meille KUULUISI jotain?? Ei kukaan eikä mikään ole kenenkään etuoikeus. Tai edes oikeus.

Voisinko olla onnellinen vain hymystä, sympatiasta, lämmöstä ihmissuhteissa, vapaudesta, riippumattomuudesta; vain hetkellisesti, ilman että kuvittelen sen jatkuvan tai johtavan johonkin? Tässä ja nyt.

Photo of Conscious Living wall photos

Ehkä suurta onnea ja merkityksellisyyttä on sitten se, että kaikista odotuksista luopumisen jälkeen kaikkea onkin niin paljon lainassa että ei todeksi usko, ja että kaikki hyvä ja kaunis kestääkin kauemmin kuin vain hetken, vaikka onkin vain lainassa. Ja pienissä arjen asioissa huomaa olevansa tärkeä toisille ja kuuntelee itseään tämän merkityksellisyyden rakentamisessa. Se voi olla pieniä tai se voi olla suuria tekoja. Olemista oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Herättämistä ihmisiä keskusteluun. Rakastamista. Opettamista. Mitä vain. Tuntemista. Iloa.

Ja lähellä vaikkapa joku ihana ihminen jonka kanssa jakaa näitä hassuja ajatuksia. Koska olen ehkä vähän hassu näiden aatteitteni kanssa. Mutta mitäs sitten !

Ehkä täällä on muitakin hassuja maailmassa.



Maailmanloppu 2012

Shamanismi uskoo että maailmanloppu tulee vuoden 2012 lopulla, tarkalleen itse asiassa 21.12.2012.

Shamanismi on ikivanhaa viisautta ajalta, jolloin elettiin luonnon ehdoilla ja luonnon kanssa sopusoinnussa. Tätä on mm amerikanintiaanien maailmankuva ja parantamismenetelmät, joista allekirjoittaneellakin on omakohtaisia vahvoja kokemuksia.

Mutta siis mikä loppuu? Ehkei kuitenkaan maailma kokonaan, mutta voisiko joku tässä tämän hetken mielettömyydessä olla merkki jonkun loppumisesta ja uuden alkamisesta?

Mitä tai ketä nykymeno palvelee? Mitä tässä oikein tapahtuu ja kenen hyväksi; kuka pyörittää ja mitä: velkakriisit, lomautukset, irtisanomiset, kvarttaalitalous, kulutuksen järjetön kasvu, kasvihuoneilmiöt, luonnonkatastrofit, näitä voi luetella kuinka paljon vain.

Viisaudessaan nämä mm perun vuoristosta tulevat näkijät ovat jo aikaa sitten ennustaneet tarkalleen mm tosi kuumat 2 edellistä kesää, suuret luonnonmullistukset aasiassa, taloudellisesti turbulenssit tarkalleen jne. Voisiko olla että he ovat nähneet senkin, miten ihmiset alkavat henkisesti luhistumaan oravanpyörissään ja etsimään jotain uutta tilalle? Ja jos siitä tulisi maailmanlaajuinen liike?

Voisiko sitä tavallinenkin ihminen olla niin optimistinen, että uskoisi, että henkistyminen ja kohtuullistaminen olisi yhä suuremman joukon maapallon ihmisiä tahto? Ajatellaanpa hetki mitä se voisi tuoda meille.

Työtä niin että on hyvä olla; vapaa-aikaa niin paljon että on hyvä olla. Aikaa ihmissuhteille, toisille, pysähtymiseen, kuuntelemiseen, toisen auttamiseen ja huomioimiseen. Aikaa elää niin että voi sanoa että on elänyt. Aikaa määrittää itse, sisältä käsin, oma tekemisensä.

Olen miettinyt aika paljon sitä, miten pystyisin hyödyntämään kuitenkin todella pitkän ja suhteellisen kattavan näkemykseni globaalista kvarttaalitalousmaailmasta ja käyttää sitä hyväkseni niin että voisin luoda jotakin uutta, kestävää kehitystä ylläpitävää. Puhuin yhden viisaan (ja hauskan!) kapuaystäväni kanssa siitä, että vain rakenteita muuttamalla voimme muuttaa yhteiskunnan ja maailmantalouden mekanismeja. Mitä ne rakenteiden muuttamiset voisivat olla?

Voisivatko ne mikrotasolla olla ainakin luomun ja lähialueiden suosimista; perheyritystyyppisen busineksen perustamista ja pyörittämistä, jossa ihmiset ovat voimavara toisilleen ja myös yritykselle, ja hankalien aikojen yli mennään hyvien aikojen tuloilla, ei niin että jos tulos onkin vain 250 miljoonaa kolmensadan miljoonan sijasta niin irtisanotaan heti; vaihtoehtoisten energiamuotojen ymmärtämistä ja tukemista; kohtuullistamista omassa kulutuksessa joka suhteessa; hurraa-huutojen antamista siinä kohtaa kun suomalainen on patentoinut hiilidioksidin muuttamisen luonnonmukaiseksi materiaksi kiven ja veden avulla; ylläpitämällä pelottomuutta muutoksen kohtaamisessa; ja rohkeutta puhua näistä asioista.

Ensimmäinen mikrotekoni on ainakin ajatus auttaa muita jos joku tarvii apua oman elämän suunnan etsimisessä. Voiko monesta mikroteosta jonain päivänä tulla makrovaikutus? Sitä miettiessä teen ainakin mikrotekoja!

Calling for humanity. Sitä se ainakin on.

Itsensä rakastamisen tärkeydestä

Minä olen oikeasti valaistunut viimeisen kuukauden aikana. Tuntuu kuin kaikki kokemukseni ja oppimani olisi kulminoitunut nyt tähän, ja viimein jotain on iskostunut tajuntaani. Onpa se ollut vaikeaa. Tai ainakin olen tehokkaasti hiljentänyt kaikki omat pyrkimykseni aiemmin. On niitä ollut, mutta en ole kuunnellut tai kuitenkaan osannut kuunnella itseäni. Olen jopa luullut olleeni hyvä siinä, hah!

Minulla on sellainen tunne, että olen suorittanut "maskuliinisessa" maailmassa kaiken mitä siellä voi suorittaa. Olen opiskellut 2 tutkintoa, saanut hyvän (yhteiskunnallisesti arvostetun) työpaikan, edennyt urallani niin hyvin kuin vain voi, elänyt uraputken tuomaa arkea kiireen keskellä, pyörittänyt yksinhuoltajana menestyksekkäästi kotia, uusioperhekuviota sumplinut siinä sivussa, sportannut suhteellisen kovaa, hankkinut kaikkea paljon, pyörinyt ja hyörinyt ja touhunnut ja vaatinut itseltäni tolkuttomasti. Ja tehnyt sen kaiken ihan hyvin.

Yhtäkkiä olen tässä. Tienhaarassa, hiljalleen pintaan nousseiden arvojeni edessä vastaamassa elämästäni itselleni. Joku minua on vaatinut muutokseen. Voisiko se joku olla aivan minä itse, kaiken kiireen alla, itsepintaisena ja oikeudenmukaisena minulle itselleni, ensin vihjailemassa vienosti korvaani, kohta sen jälkeen puhaltamalla pasuunalla kun en kuule muuten.

Pysähdyn.

Ja hiljalleen palaset alkavat tippumaan paikalleen. Oliko se niin että elämässä voi nauttia eniten jopa niistä hetkistä kun on hyppäämässä trapetsikapulasta toiseen, se ilmalento siinä välissä, kun vapaudentunne on huikea, ja luottamus luja?!

Uskon että olen ensimmäistä kertaa tajunnut mitä itsensä rakastaminen tarkoittaa. Se tarkoittaa sitä että on itselleen armollinen. Ei tarvi piiskata itseään huippusuorituksiin koko ajan.Tai yrittää niin hirveästi. Feminiinisen maailman pehmeys, kilpailuttomuus ja henkiset arvot houkuttavat koko ajan enemmän. Ne kutsuvat nimeäni. Asiat tulevat luokse kun on valmis.

Olen läsnä, rakastan olla tässä missä olen, suurinpiirtein koko ajan. Maailma pyörii hitaammin, tai minun maailmani. Se ei tarkoita sitä etteikö tässäkin olisi vauhtia, en ole koskaan ollut järin hidas, mutta olen tasapainossa missä menenkin. Olen ymmärtänyt, että menneisyys on opettanut minulle tärkeitä asioita, ja voin niistä ammentaa ja jopa auttaa muita samojen asioiden kanssa kamppailevia, mutta voin itse antaa niiden mennä. Kerron itselleni että ne ovat tehneet tehtävänsä ja annan niiden mennä, kepeästi. Tuntuu että jokainen iso asia on tai on ollut muutoksen edessä olosuhteissani. Se ei haittaa. Se on oikein. Se luo tilaa tulevaan. Johonkin kauniiseen, missä saan olla sellainen kuin parhaimmillani olen, rakastaen itseäni, läheisiäni, ystäviäni, maailmaa. Huolehtien omasta ja muidenkin hyvinvoinnista.

Koska se on mahdollista.

Iloa ja valoa syksyyn kaikille !